Suunnittelijat

Arkkitehtisuunnittelu

Helsingissä ja Lahdessa toimiva Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Oy on perustettu vuonna 1958. Toimistossa on suunniteltu yli 2000 uudiskohdetta sekä satoja saneerauksia. Toimipisteissä työskentelee noin 20 suunnittelun ammattilaista: arkkitehteja, erikoissuunnittelijoita ja teknisiä avustajia.

Rakennesuunnittelu

Sweco on Pohjoismaiden johtava rakentamisen asiantuntijayritys, joka tuottaa asiakkaille insinöörien, arkkitehtien ja ympäristöasiantuntijoiden yhteistyönä laadukkaita ja yhteiskunnan kestävää kehitystä edistäviä ratkaisuja. Sweco Finland on osa kansainvälistä Sweco-konsernia. Kaikkiaan lähes 9000 swecolaisesta 1800 työskentelee Suomessa.

LVIS-suunnittelu

Optiplan on rakennussuunnittelun kokonaissuunnittelutoimisto, jonka toimialat ovat asuminen, toimitilat ja korjausrakentamispalvelu. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä. Meillä on myös toimistot Turussa ja Tampereella. Optiplanissa työskentelee noin 190 henkilöä.

Huomisen Optiplan on kokonaissuunnittelutoimisto, joka pystyy entistä paremmin palvelemaan asiakkaita hankkeiden alusta asti. Optiplanin vahvuutena on tuottaa kokonaissuunnitteluna hankkeen kaikki suunnitelmat ristiriidattomana kokonaisuutena asiantuntijoiden saumattomassa yhteistyössä. Huomisen Optiplan hallitsee myös energiatehokkuuden ja keinot rakennuksen koko elinkaaren hiilijalajäljen pienentämisen.

Akustiikka

Suunnittelemme rakennus- ja huoneakustiikkaa, ääneneristystä ja meluntorjuntaa sekä teemme liikennemeluselvityksiä, akustisia mittauksia ja -tuotekehitystä, sekä tarjoamme alan koulutusta ja valvontaa. Työllistämme 15 asiantuntijaa. Yritys on perustettu vuonna 1996.
 
Helimäki Akustikkoja johtaa yrityksen perustaja, dipl.ins, SNIL, FISE AA (akustiikka, ensimmäisenä Suomessa) Heikki Helimäki.
 
Toimintatapamme rakentuvat tuhansissa käytännön projekteissa koetellulle yhteistyölle muiden suunnittelijoiden sekä tilaajan ja käyttäjien kanssa. Meillä on erinomaiset tekniset valmiudet, ohjelmistot ja laitteet tehtäviemme hoitamiseen. Yritykseen koko sen toimintahistorian aikana kerätty mittava rakennetyyppi- ja liitoskirjasto sekä rakennusmateriaalien ja -osien akustisten ominaisuuksien tietokanta muodostavat meille merkittävän toimintaa tehostavan ja kilpailijoista erilaistavan edun. Laatujärjestelmämme kattaa toiminnat mittauksista suunnitteluun. Järjestelmällä on FINAS akkreditointi tunnuksella T260.

Pohjatutkimus

Geo-Ykkönen tuottaa pohjatutkimuksia ja maapohjarakennussuunnittelua uudisrakennus- ja saneerauskohteisiin.